Vastuuta tulevaisuudesta.

Ehdolla jatkokaudelle Salon kaupunginvaltuustoon ja Varsinais-Suomen aluevaltuustoon.

Minulle päätöksenteossa tärkeintä on vastuun kantaminen ja kanssaihmisistä välittäminen. Lupaan kantaa vastuuta tulevaisuudesta kaikessa päätöksenteossa, seisoa kestävän taloudenpidon puolella ja varmistaa arjen turvallisuuden.


Yli 30-vuotisella kuntapäättäjän uralla keräämäni kokemus ja näkemys siitä, mihin suuntaan kaupunkimme ja hyvinvointialueen asioita tulisi ajaa, on vahvistunut. Hyvinvointialueuudistuksen myötä kuntien asema tulevaisuuden vastuunkantajina on kasvanut merkittävästi. Nyt tehtävillä päätöksillä on entistä suurempi painoarvo ja ne vaikuttavat suoraan siihen, miltä tulevaisuuden Suomi meille ja tuleville sukupolville näyttää.

Kunnissa ja hyvinvointialueilla ratkaistaan Suomen tulevaisuus. Kotikunnan on oltava turvallinen paikka elää ja vastuullisen taloudenpidon tulee olla päätöksenteon ytimessä. Jokaisen Suomessa asuvan on voitava myös luottaa siihen, että lapsen voi lähettää koulumatkalle turvallisin mielin tai että hädän tullen sairaanhoito toimii. Vaikeisiinkin asioihin on tartuttava nyt.

Minulle politiikassa on tärkeintä vastuun kantaminen ja kanssaihmisistä välittäminen. Vain tulevaisuuteen katsomalla ja hyvällä yhteistyöllä saadaan aikaan oikeasti kestäviä päätöksiä. Päätöksentekijöiltä vaaditaan kylmää päätä ja pehmeää sydäntä niin vaikeina kuin hyvinäkin aikoina.

Olen valmis jatkamaan. Siihen tarvitsen sinun tukesi.

1 Tulevaisuus

Kunnissa ratkaistaan Suomen tulevaisuus.

Millaiset mahdollisuudet lapsilla ja nuorilla on oppimiseen ja koulutukseen, työikäisillä mielekkääseen ikääntymiseen ja ikäihmisillä arvokkaisiin eläkepäiviin.

Millaisia liikennevälineillä liikutaan tai millaisia harrastusmahdollisuuksia kunnassa tulevaisuudessa on.

Siksi tarvitaan rohkeutta katsoa pitkälle tulevaisuuteen. Uusilla ideoilla ja kuntalaisia osallistamalla voimme yhdessä ja välittäen saada aikaan asioita, jotka tekevät kotikunnastamme yhä paremman paikan asua.

2 Turvallisuus

Kotikunnan on oltava turvallinen paikka elää.

Jokaisen Suomessa asuvan on voitava luottaa siihen, että lapsen voi lähettää koulumatkalle turvallisin mielin tai että hädän tullen sairaanhoito toimii.

Turvallisuus on myös kaiken hyvinvoinnin perusta. Perusasiat tulee olla kunnossa aina ympäristöstä toimiviin palveluihin.

Olennaista on, että palvelut terveydenhoidosta kouluihin ovat lähellä ja saavutettavissa. Samaan aikaan uusia digi- ja etämahdollisuuksia on hyödynnettävä ja tarjottava rohkeammin heille, jotka niitä kykenevät käyttämään.

3 Talous

Kestävän taloudenpidon tulee olla päätöksenteon ytimessä.

Pelkkä velaksi eläminen ei ole ratkaisu. Jokainen otettu velkaeuro on huomisen veronkorotus ja pois meiltä kaikilta – erityisesti nuorilta sukupolvilta.

Samaan aikaan valinnoillamme on merkitystä. Hankinnoissa tulee hyödyntää paikallisia yrittäjiä ja huomioida niiden vaikutus paikallisesti.

Kuntavaalit Salossa

Toimiva kunta on asukkaan paras turva iästä ja asuinpaikasta riippumatta

Salo on mahdollisuuksien kaupunki, joka erot-tuu edukseen hyvillä palveluilla ja aktiivisilla kylillä. Koulut, päiväkodit, kirjastot ja harrastus-mahdollisuudet ovat tärkeitä asioita ihmisten arjessa. Varmistetaan, että palvelut toimivat kaikkialla Salossa.

Salon tulee käydä aktiivista vuoropuhelua hyvinvointialueen kanssa palvelujen sijainnista ja saavutettavuudesta. Kun tarvitset lääkäripalveluja, ne tulee olla helposti saatavilla. Perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon saumaton yhteistyö on potilaan ja kaupungin etu.

Vireä elinkeinoelämä luo kestävää kasvua ja elinvoimaa sekä lisää palveluita

Kaikki lähtee terveestä taloudesta ja siitä, että kunnissa on yrityksiä ja työpaikkoja. Niillä luodaan kuntaan tuloja ja mahdollistetaan palvelut ja uudet investoinnit. Menestyvät yritykset ovat myös kaupungin elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn kivijalka. Puretaan esteitä yrittämisen tieltä ja helpotetaan lupaprosesseja.

Varmistetaan monipuoliset vapaa-ajan palvelut

Kunnilla on merkittävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tehtävä. Kehitetään vapaa-ajan palveluita ja tuetaan rohkeita investointeja. Tehdään Salon liikuntapalveluista maan parhaita ja tuetaan aktiivista kulttuuri- ja tapahtumatoimintaa.

Turvallinen ja viihtyisä asuinympäristö kuuluu kaikille

Kotikunnan on oltava turvallinen paikka elää ja se on kaiken hyvinvoinnin perusta. Maankäytön suunnittelun ja kaavoituksen tehtävänä on luoda kaupungin eri alueille paikkoja, joissa voi asua ja viettää vapaa-aikaa. Toteuttamisessa on otettava huomioon sekä asukkaiden että elinkeinoelämän tarpeet.

Valinnoillamme on vaikutusta

Salo on yksi maamme suurimmista ja merkittävimmistä maaseutuelinkeinokunnista.

Suositaan valinnoissamme enemmän kotimaista lähiruokaa, joka on tuoretta ja maukasta. Samalla takaamme elintarvikeketjun eri lenkkien elinvoimaisuuden alueellamme, työllistämme monia ihmisiä, saamme tuloja kaupungin kassaan ja säilytämme elävän maaseudun. 

Aluevaalit Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen aluevaltuusto päättää lähes kaikista hyvinvointiimme liittyvistä palveluista kuten esimerkiksi ikääntyneiden asumispalveluista, vammaispalveluista, lasten ja nuorten perheiden palveluista, sosiaalihuollosta, mielenterveys- ja päihdepalveluista, hammashoidosta, TYKS Salon sairaalan toiminnasta, terveyskeskuspalveluista ja niiden vastaanottopaikoista.

Tärkeintä on ihmisten nopea hoitoonpääsy

Jokaisen on voitava luottaa siihen, että sosiaali- ja terveyspalveluja saa, kun niitä tarvitsee. Kaikkia palveluntarjoajia tarvitaan, koska nykyiset julkiset palvelut eivät riitä kaikille palvelua tarvitseville. Palvelua tulee saada yli kuntarajojen ja digipalveluja tulee laajentaa unohtamatta ikääntyneiden tarpeita.

Avunsaanti ei saa olla asuinpaikasta riippuvaista

Nopeat ja toimivat ensihoito- ja pelastuspalvelut ovat ensiarvoisen tärkeitä. Maakuntamme pitkät välimatkat eivät saa olla este avun saapumiselle. Siksi myös paikallisten vapaapalokuntien arvo ja merkitys on tunnistettava vahvemmin.

Lasten hyvinvoinnin on oltava meille aikuisille aina numero yksi

Turvallinen ja huolehtiva koti on lapsen koko elämän perusta. Varhainen puuttuminen lapsen ja perheen ongelmiin on paras tapa ehkäistä lasten ja nuorten pahoinvointia sekä syrjäytymistä. Perheen tulee saada apua ongelmiinsa aina, kun sitä tarvitsee.

Monipuolista hoivaa ikäihmisille

Yksilölliset ja monipuoliset kotipalvelut mahdollistavat ikäihmisen turvallisen asumisen mahdollisimman pitkään kotona. Kehitetään kotihoitoa ja hyödynnetään palveluseteliä. Kun kotona asuminen ei ole enää vaihtoehto, tulee hoivakoti-asumiseen siirtymisen olla mahdollista helposti.

Hyvinvoiva henkilöstö on kaiken A ja O

Henkilöstön hyvinvointiin ja hyvään johtamiseen on kiinnitettävä huomiota, jotta työ on tekijöilleen mielekästä ja motivoivaa. Kun työ on sujuvaa ja organisaatio toimii, saavat myös asiakkaat parasta mahdollista palvelua.

Ei maakuntaverolle ja hallintohimmelille

Suomalaiset eivät tarvitse enää yhtään uutta veroa nykyisten lisäksi. Uudistuksen tarkoituksena oli nopeampi hoitoon pääsy ja kustannus-säästöt. Hyvinvointialueen hallintoa tulee kehittää sen tarkoitusta vaativaksi