Vastuuta tulevaisuudesta.
Olen Anna-Leena Yli-Jama, salolainen kunta- ja aluepäättäjä, Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja, neljän lapsen äiti, puoliso ja maatalousyrittäjä.
Vaikutan Salossa kaupunginvaltuutettuna ja Varsnais-Suomen hyvinvointialueella aluevaltuutettuna.
”Minulle tärkeintä politiikassa on vastuun kantaminen ja kanssaihmisistä välittäminen. Vain tulevaisuuteen katsomalla ja hyvällä yhteistyöllä saadaan aikaan oikeasti kestäviä päätöksiä.”
Terveydenhoitopalvelut, koulut, lastenhoito ja harrastusmahdollisuudet ovat suuria asioita ihmisten arjessa. Ihmisen elämänkaaren eri vaiheissa tarvitsemien palvelujen pitää olla jokaisen kaupunkilaisen saavutettavissa. Palvelujen toimivuus on jokaiselle tärkeää. Asioiden sujuminen luo perusturvallisuutta ja asukkaan on hyvä olla.
Vastuuta tulevaisuudesta.
Yli 30-vuotisella kuntapäättäjän uralla keräämäni kokemus ja näkemys siitä, mihin suuntaan kaupunkimme ja hyvinvointialueen asioita tulisi ajaa, on vahvistunut. Hyvinvointialueuudistuksen myötä kuntien asema tulevaisuuden vastuunkantajina on vahvistunut.
Minulle politiikassa on tärkeintä vastuun kantaminen ja kanssaihmisistä välittäminen. Vain tulevaisuuteen katsomalla ja hyvällä yhteistyöllä saadaan aikaan oikeasti kestäviä päätöksiä. Päätöksentekijöiltä vaaditaan myös kylmää päätä ja pehmeää sydäntä niin vaikeina kuin hyvinäkin aikoina.

Ajankohtaista
-
En tavoittele jatkokautta Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajana
Tiedote 22.10.2025 Julkaisuvapaa heti Salolainen Anna-Leena Yli-Jama on johtanut kokoomuspiiriä kaksi vuotta ja edustanut Varsinais-Suomea puoluehallituksen jäsenenä. – Haluan nöyränä kiittää luottamuksesta toimia Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajana kahden vuoden ajan. Tehtävä on ollut antoisa ja erityisesti lukuisat kohtaamiset ja keskustelut jäävät syvälle mieleeni, kommentoi Yli-Jama päätöstään. Vuosina 2024-2025 käytiin peräti kolmet vaalit, joissa kokoomus saavutti maakunnan…
-
Kiitos luottamuksesta kunta- ja aluevaaleissa
Suuri kiitos kaikille minulle äänensä luottaneille kunta- ja aluevaaleissa Työ jatkuu Salossa ja alkaa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustossa. Tästä se työ alkaa, ollaan yhteyksissä! Aurinkoista pääsiäistä
-