En tavoittele jatkokautta Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajana

Tiedote 22.10.2025

Julkaisuvapaa heti

Salolainen Anna-Leena Yli-Jama on johtanut kokoomuspiiriä kaksi vuotta ja edustanut Varsinais-Suomea puoluehallituksen jäsenenä.

– Haluan nöyränä kiittää luottamuksesta toimia Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajana kahden vuoden ajan. Tehtävä on ollut antoisa ja erityisesti lukuisat kohtaamiset ja keskustelut jäävät syvälle mieleeni, kommentoi Yli-Jama päätöstään.

Vuosina 2024-2025 käytiin peräti kolmet vaalit, joissa kokoomus saavutti maakunnan kärkipaikan presidentin-, euro- ja kuntavaaleissa.

– Vaaleja tehdään yhdessä ja se näkyy tuloksissa. Maan hallitus on tehnyt merkittäviä ja vaikeitakin korjausliikkeitä Suomen suuntaan, ja luottamuksen osoitus sille työlle on näkynyt vaaleissa. Olemme myös onnistuneet vahvistamaan asemaamme maakunnan suunnannäyttäjänä ottamalla kantaa aktiivisesti mediassa, summaa Yli-Jama kausiaan piirijohdossa.

Erityisen iloinen Yli-Jama on siitä, että kuntavaaleissa nähtiin jälleen nuorten esiinmarssi.

– Nuoret ovat tulevaisuutemme. Olen ilolla saanut seurata monen valtuutetuksi nousseen nuoren vaalityötä ja onnistumisia kuntavaaleissa. Kunnissa soisin enemmänkin tilaa tulevaisuusajattelulle. Meillä päättäjillä pitää olla selkärangassa vastaus kysymykseen, millaisen kunnan haluamme jättää seuraaville sukupolville. Veronkorotukset sekä seinien säilyttäminen ja rakentaminen vailla käyttäjiä eivät ole kestävä tie.

Yli-Jama näkee, että tulevat eduskuntavaalit ovat tärkeä etappi hallituspuolue kokoomukselle. Vaikka tehtävä piirijohdossa tulee päätökseen, vaikuttamistyö sivistyksen, avoimuuden ja tulevaisuususkon puolesta jatkuu 35 vuotta kokoomuksen jäsenenä olleella Yli-Jamalla.

– Varsinais-Suomi ensin -työni jatkuu, olen vilpittömän kiitollinen äänestäjille luottamuksesta toimia myös Salossa ja Varhassa valtuutettuna. Näen kokoomuslaisena, että ympärillämme meiltä odotetaan paljon ja se odotus tulee täyttää. Istun myös maakuntahallituksessa, jonka tehtävän koen erityisen tärkeäksi maakunnan kokonaiskehittämisen ja edunvalvonnan kannalta. Varsinais-Suomella ei ole varaa jäädä maakuntien häntäpäähän.

Varsinais-Suomen Kokoomus valitsee uuden puheenjohtajan loppuvuonna piirikokouksessaan.

Samankaltaiset artikkelit

  • SSS: Yli-Jama Varsinais-Suomen Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi

    Salolainen Anna-Leena Yli-Jama on valittu Varsinais-Suomen Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi. Puheenjohtajana jatkaa turkulainen Ville Valkonen ja toiseksi varapuheenjohtajaksi piirikokous valitsi turkulaisen Siiri Turusen . Tuoreet varapuheenjohtajat näkevät järjestötyön kehittämisen tärkeänä. - Varsinais-Suomen Kokoomuksella tulee olemaan 17 koko Varsinais-Suomen ehdokasta, joiden menestyksen tukeminen vaaleissa on tärkein tehtävämme. Työtä tavoitteidemme saavuttamiseksi on paljon, olen siihen valmis, kommentoi Yli-Jama tiedotteessa. Piirihallituksen jäseniksi valittiin Mikko Aaltonen Kaarinasta, Jaana Kiviluote Turusta, Teija Leino Maskusta, Meeri Tengström Kustavista, Joonas…

  • Anna-Leena Yli-Jama jatkokaudelle Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajaksi 

    Varsinais-Suomen Kokoomuksen piirikokous valitsi uudeksi puheenjohtajakseen kaudelle 2024 salolaisen Anna-Leena Yli-Jaman. Piirin varapuheenjohtajiksi valittiin Janne Aso Raisiosta ja Katie Astin Naantalista.  Piirihallituksen jäseniksi valittiin Anu Aaltonen Salosta, Mikko Aaltonen Kaarinasta, Jaana Kiviluote Turusta, Veli-Pekka Nurmi Kustavista, Anu Jumppanen Loimaalta, Stefan Abrahamsson Taivassalosta, Marika Helin Turusta ja Teija Tiusanen Turusta. Taloudenhoitajaksi valittiin Juho Koli Turusta.  Puheenjohtajaksi…

  • Itsenäisyyspäiväjuhlapuhe 6.12.2022

    Arvoisa juhlayleisö, salolaiset, Juhlimme tänään 105-vuotiasta itsenäistä Suomea – kotimaatamme. Tuntuu erityisen merkitykselliseltä kokoontua yhteen tapaamaan tuttuja usean pandemiavuoden jälkeen, jolloin saimme nähdä toisistamme vain silmät ja kuulla tutun äänen kasvomaskin takaa. Kiitos jokaiselle tänään tänne yhteiseen itsenäisyyspäivän juhlaamme saapuneelle, on todella hienoa nähdä teitä kaikkia täällä. Elämme edelleen pandemian keskellä ja maailma ympärillämme viimeisen…

  • Olen ehdolla aluevaaleissa 2025

    Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle tarvitaan päätöksentekijöitä, jotka kantavat vastuuta huomisesta ja kykenevät näkemään Varsinais-Suomen kokonaisuutena. Vain tulevaisuuteen viisaasti katsomalla ja hyvällä yhteistyöllä saadaan aikaan aidosti kestäviä päätöksiä. Olen kokemuksellani valmis tähän tehtävään ja ehdolla aluevaaleissa. Kampanjaa ei kuitenkaan tehdä yksin, joten kutsun sinut mukaan vaalityöhön! Se onnistuu helpoiten olemalla yhteydessä minuun somessa tai 044 734 5500!

  • Vaalikone, Saaristomeri ja maatalouden sanktiot

    Mielipidekirjoitus julkaistu Turun Sanomissa 25.2.2023. Eduskuntavaalit lähestyvät, kampanjointi tiivistyy ja myös vaalikoneet aukeavat. Tein ensimmäisten joukossa Turun Sanomien vaalikoneen. Kysymyspatteriston kysymys 25 ”Saaristomeren suojelemiseksi on otettava käyttöön tarvittaessa maatalouteen kohdistuvat sanktiot, jotta ravinnekuormitus vähenee” herätti minulle lisäkysymyksiä, kuten vaalikoneen kuuluukin. Jäin ihmettelemään, oliko tässä a) knoppikysymys ehdokkaille maataloudesta, b) tehty liian vähän aiheesta taustaselvitystä vai…

  • Varsinais-Suomi ensin

    Olen Anna-Leena Yli-Jama, kokenut kuntapäättäjä ja maatalousyrittäjä Salosta, ja ehdolla jatkokaudelle Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Haluan jatkaa työtä piirin johdossa paremman tulevaisuuden eteen. Olen koko sydämestäni valmis jatkamaan tätä työtä.  Varsinais-Suomi ensin  Varsinaissuomalaisena kokoomuslaisena ja kuntapoliitikkona lähden siitä, että meidän tulee tehdä päätöksiä ja edistää asioita ajatuksella ”Varsinais-Suomi ensin”. Ilman, että otamme kantaa meille tärkeisiin asioihin,…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *