”Yksikään ihminen ei parane jonossa”

Julkaistu Salon Seudun Sanomissa 19.3.2025

Tulevissa kunta- ja aluevaaleissa ratkaistaan Suomen tulevaisuus. Kotikunnan on oltava turvallinen paikka elää, ja vastuullisen taloudenpidon tulee olla päätöksenteon ytimessä.

Jokaisen varsinaissuomalaisen on voitava luottaa siihen, että sosiaali- ja terveyspalveluja saa kun niitä tarvitsee. Yksikään ihminen ei parane jonossa, vaikeisiinkin asioihin on tartuttava nyt.

Hyvinvointialueuudistuksen tärkein tehtävä oli nopeuttaa ihmisten hoitoonpääsyä ja säästää kuluissa. Ensimmäisen aluevaltuustokauden aikana aito hoitoonpääsy on jäänyt taka-alalle.

Tulevalla aluevaltuustokaudella tärkeintä on varmistaa, että hoitoa ja hoivaa on. Siihen tarvitaan kaikkia palveluntuottajia – julkista, yksityistä ja kolmatta sektoria. Nykyiset julkiset palvelut eivät riitä kaikille tarvitseville.

Erikoissairaanhoito on saanut paljon kiitosta hyvinvointialueellamme. Sen sijaan terveydenhoidon ruuhkat aiheuttavat ikäviä tilanteita ja epävarmuutta. Hoitopolku tulee tehdä riittävän selkeäksi ja saavutettavaksi niin, että ensimmäinen palveluaskel tulee pystyä tekemään jo kotoa takaisinsoittopalvelua ja etäyhteyttä hyödyntämällä. Parhaimmillaan asia voi ratketa jo ensimmäisellä askeleella.

Kun ihminen tietää mistä apua saa, vältytään myös turhilta jonoilta ja saadaan aikaan säästöjä. Tarvitsemme myös omalääkärimallin, jotta vastaanotolla aika ei kuluisi hoitokertomuksen kertaamiseen vaan aidosti siihen, että ihminen saa terveydenhuollon ammattilaiselta apua.

Uudistuksen tavoitteena oli myös varmistaa, että hoitoa saisi jatkossa kuntarajoista huolimatta. Varhassa tämä ei ole tällä hetkellä mahdollista. Palveluita tulee saada jatkossa myös yli kuntarajojen, sillä pelkillä olemassaolevilla seinillä ei kukaan parane. Avunsaanti ei saa olla asuinpaikasta riippuvaista.

Anna-Leena Yli-Jama
kaupunginhallituksen jäsen (kok.)
kunta- ja aluevaaliehdokas
Salo

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *